sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hieman erilainen joulu

Meillä olikin tänä vuonna hieman erilainen joulu. Vauvamme päättikin tulla maailmaan rv 39+4 eli 23.12.
 
Kävimme päivystyksessä lauantaina 20.12 kun minulla alkoi kauhea kutina jalkapohjissa ja kämmenissä. Olin illan käyrillä ja tutkimuksissa, mutta maksa-arvot oli kaikki kunnossa ja päästiin kotia lähtemään. Lääkäri tuumasi vielä ultran jälkeen, että tuskin tämä täältä ennen joulua on tulossa, joten asennoiduin viettämään vielä joulun tukalan olon kanssa. Supistuksia ja kipuja oli ollut jo viikon ja yöunet oli muutaman tunnin luokkaa, joten olin jo aika väsynyt olotilaan.
 
Toisin kuitenkin kävi ja vedet menivät maanantaiaamuna, illalla mentiin sairaalaan ja pitkän koitoksen jälkeen pieni mies oli syntynyt tiistaina klo 17.20. Ajattelin tehdä vielä erikseen postauksen synnytyskertomuksen merkeissä. Kotiin päästiin 25.12 eli jouluni vietin sairaalassa.
 
 
 
 
Vauvan kanssa arki on lähtenyt luistamaan hyvin. Nukkuu kohtuullisesti :D Kuten äitikin. Palailen meidän vauva-arkeen jo ihan lähipäivinä. Nyt on taas intoa kirjoitella, kuvailla jne. Joten toivotaan, että blogikin vilkastuu.
 

2 kommenttia:

  1. Sattumalta löysin tänne sinun blogiin ja huomasinkin heti että teille on syntynyt poika samana päivänä kuin meille ja meillä on myös tyttö 2010 syntynyt. :) kiva lueskella miten teillä vauva-arki lähtee menemään kun on saman ikäiset lapset kuin meillä :) vietin itse myös joulun sairaalassa ja päästiin just 25.12. kotiin. Mulla la oli 21.12. Että olin jollain tapaa varautunut että joulu saattaa mennä sairaalassa vaikka lääkärit oli koko ajan sitä mieltä että aikasemmin tulee kun oli niin paljon supistuksia jo rv 19 asti.

    VastaaPoista
  2. Onnea sinullekin :) Ja tervetuloa lukemaan! Itse olin myös sairaslomalla jo joskus rv 22 eteenpäin kun supisteli. Mutta nyt onneksi koitos ohi ja saa keskittyä vauva-arkeen

    VastaaPoista