sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Neuvolakuulumisia

Viime viikolla kävinkin sitten neuvolassa ja kuulumiset oli ihan hyvät. Tähän mennessä neuvolassa käymiset ovat olleet kuukauden välein, koska aikaisemmassa raskaudessa oli niin paljon ongemia. Viikon 30 jälkeen alkoi hiipiä raskausmyrkytys ja sairaalassa olin tutkimuksissa muutaman yön viikolla 36. Lisäksi istukan toiminta huonontui viikolla 39 ja sain jo ajan käynnistykseen, mutta neiti päätti lähteä syntymään itsekseen käynnistämisaamuna.
 
Mutta tässä niitä neuvolakuulumisia rv 28+3. Laitoin sulkuihin aikaisemman kerran tiedot eli viikon 23+6.

Paino +200g/vko (koko raskaudessa tullut 8kg)
Verenpaine 115/75 (106/62)
Hb 131 (132)
Sf 28 (23) yläkäyrillä mennään...
Raivotarjontaa epäili
Syke 166, herra liikkui kuuntelun aikana kovasti

Ja tässä vielä muhkea mahakuva viikolta 29+0

                     
 
Ihottuma on hieman helpottanut, ongelma oli annostuksen suuruus, otin kaksi tablettia kerralla, kuten lääkäri määräsi. Seurauksena valvottu yö, kun tuntui että kurkku turpoaa, kieltä kihelmöi ja naamaa kuumotti. Neuvolasta ohjeisti pienentämään annosta. Nyt otan yhden tabletin aamulla ja 1,5 tablettia illalla. Joten kuten pärjäillään vaikka kutittaa edelleenkin ja ihottumaa puskee. Voi olla, että uudestaan käydään näytillä, mutta seurataan nyt hetki..
 
Ensi viikolla ohjelmassa sokerirasitus, hieman tälleen myöhäisenä mutta en ole yksinkertaisesti jaksanut raahautua labraan muutaman tunnin yöunien jälkeen, joita olen nyt nukkunut kutinan, kipuilujen ja vessassa juoksemisen takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti