sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Shoppailuterapiaa

Kylmät kelit herätti nyt siihen todellisuuteen, ettei minulla ole mitään lämpimämpää vaatetusta, joihin mahtuisin kasvavan mahan kanssa. Olen sinnitellyt viikon paksulla neuletakilla, koska minulla ei ole kunnollista takia. Uusi takki pitäisi saada, mutta budjetti on tällä hetkellä rajattu, koska ostettavaa on tällä hetkellä paljon muutenkin. Suuntasin siis suoraan ebayhin, josta aina tulee tehtyä edullisia löytöjä. Löysinkin ostoskoriin ihanan pinkin takin ja kengät syksyksi ( nehän olikin todella tarpeelliset ;) )            
  
Takki kústansi postikuluineen noin 25 € ja kengät suurinpiirtein saman verran. Kokosin ostoskoriini paljon muutakin tarpeellista, koska mies lupasi kustantaa syntymäpäivälahjaksi uusia vaatteita, joten t ässä joitakin mielenkiintoisia mitä aion hankkia.
              
Lisäksi köysin niitä ihania neuleita..
 
Kaikki kuvat ovat lainattu ebay,co.uk sivustolta
 
Viikonloppuna ollaan oltu ihan kahdestaan eli neiti on hoidossa ja minä olen pyhittänyt tämän viikonlopun vain ja ainoastaan lepäämiselle ja syömiselle. Tässä vielä loppuun huonolaatuinen kuva rv 27 mahaa ja meikkiä. Täytyykin ensi viikon ostoslistaan laittaa uusi usb-johto järjestelmäkameraan niin voisi räpsiä huomattavasti parempia kuvia.
Huomenna olisi neuvolalääkäri, katsotan mitä siellä sanotaan..
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti